Vaaleista on toivuttu hyvin.  Rauha on palannut perheeseen ja on oikeastaan ilo, että kaikki on onnellisesti ohitse. Pikkuhiljaa alkaa olla energiaa keskittyä niihin asioihin, joita kontolleni on osunut.

Kunnallipolitiikassa eletään mielenkiintoista vaihetta. Kuntaliitosselvitys Kurun kanssa etenee kuin höyryjuna, joskin ylöjärveläisiltä kaupunkilaisilta sekä päättäjiltä on jäänyt kysymättä, kiinnostaako liitos. No, tekevälle sattuu. Onhan se varmasti mielenkiintoisempaa teettää mittavat selvitykset ja sitten vasta kysyä että ai niin, tarvitsiko tätä muuten tehdä ollenkaan? Jostain syystä mieleen nousee kuva Kummelimiehistä työmaalla, joiden tehtäväksi tuli siirtää kerrostalo pari metriä oikealle, kun se tuli vahingossa väärään paikkaan.

Tämänpäiväisessä Ylöjärven uutisissa minä ja muutama muu valtuutettu tulimme ulos kaapista liitosvastaisine mielipiteinemme. Esiintulo ei varmasti miellytä kaikkia, etenkään niitä, joille liitos (ja kaupungin mahdollisimman suuri pinta-ala) on kunnia-asia. Kohta lähden kaupungintalolle valtuustoinfoon. Ja kuuntelemaan haukut ja ojennuksen sanat. Vi hörs!

Vaalit ovat onnellisesti ohi! Kiitän lämpimästi kaikkia niitä, jotka antoivat äänensä minulle ja jotka auttoivat vaalityössä. Äänenne eivät menneet hukkaan; niiden voimilla työ eduskunnassa jatkuu Pirkanmaan oman KD-edustajan, Leena Rauhalan kautta.

Jonkinlainen vaalianalyysi lienee tarpeen tehdä ja kirjoittelu tälläkin palstalla jatkuu. Kommentoin jatkossa aienmapaa enemmän kunnallispoliittisia ja seutukunnallisia asioita...ja niissä sitten riittääkin! Pysytään siis yhteydessä :)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

…totesi edellisissä eduskuntavaaleissa mukana ollut ehdokas omassa vaalimainoksessaan. Harvoin olen nähnyt yhtä puhuttelevaa vaalislogania! Se oli samaan aikaan rehellisesti totta, mutta myös kirpeä kannanotto iänikuisille vaalilupauksille.

 

Elän toivossa, että tulevana vaalikautena tapahtuu OIKEASTI jotain niille asioille, jotka ovat tavallista ihmistä lähellä. Sillä onhan jokseenkin sietämätöntä, että niitä on jo kaksissakin edellisissä vaaleissa LUVATTU, mutta edistystä ei ole tapahtunut.

 

Tiedätte mistä puhun: kansaneläkkeen korotuksista ja sitomisesta indeksiin, perintöveron poistosta, ruoan arvonlisäveron laskusta, työn ja perhe-elämän paremmasta yhteensovittamisesta ja työelämän joustoista, vanhustenhuollon tason parantamisesta jne. Lista on pitkä. Suurimmasta osasta näistä asioista on kuluneella vaalikaudella tehty opposition toimesta välikysymykset.

 

Vaikka hallituspuolueet ovat kaksissa edellisissä vaaleissa, ja nyt parhaillaan kolmansissa, ratsastaneet samoilla ihmisläheisillä teemoilla, teot puhuvat omaa karua kieltään. Vallan kammioissa asiat eivät enää olekaan olleet tärkeitä. Välikysymyksiä ei ole kannatettu. Ihmettelen vain, KUINKA KAUAN kansa moiseen menoon tyytyy. Uskonkin siksi, että tulevalla vaalikaudella nämä lupaukset on pakko lunastaa, kolmas kerta toden sanoo. Vajaan kolmen viikon päästä työnsä aloittavat uudet ja vanhat kansanedustajat ovat tiukan paikan edessä. Lupaukset on lunastettava.

 

Välikysymykset löytyvät sivuilta www.eduskunta.fi , valtiopäivätoimet. Tutustu ihmeessä!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vaalimainonnan amerikkalaistuessa ja vaalipäivän lähestyessä olemme nähneet senkin ihmeen, kuinka jäyhältä suomalaiselta tarvittaessa lentää pilkan kirves. Pitkälle. Vaalitaistossa olisi paljon opittavaa nykyisille keihäsmiehillemme.

 

Oikeiston ja vasemmiston kahtiajako ja siitä seuraava ikuinen kauna, joka viime vuosikymmeninä on pystytty pitämään suhteellisen asiallisena, on taas nostanut päätään. Itse epäilen, että alkusysäyksenä prosessille oli presidentinvaalien aikainen Kokoomuksen ”työväen puolesta-kampanja”, joka osui koko poliittisen järjestelmän heikkoon kohtaan. Nimittäin siihen, että nykymaailmassa mikään poliittinen ryhmittymä ei voi yksinoikeudella katsoa edustavansa työväkeä (mikä termi, eivätkö kaikki työssä käyvät ole työväkeä!), yrittäjiä, luonnonsuojelijoita tai ylipäätään mitään yksittäistä ryhmää tai asiaa. Kaikki eduskuntapuolueet joutuvat käsittelemään kaikkia esillä olevia asioita energiapolitiikasta puolustuspolitiikkaan, halusivatpa he sitä tai eivät.

 

Kun valtapuolueet kilvan syyttelevät toisiaan asiattomasta mainonnasta näen siinä paljon hyvää. Ehkä nyt on saavutettu ne rajat, joiden sisällä vaalikampanjointia halutaan maassamme käydä. Näihin rajoihin kuuluu oleellisesti se, että omaa erinomaisuutta saa tuoda esille, mutta toisia ei saa mollata. Sen sijaan kaikkien asioiden esille tuominen pitää olla sallittua kaikille. On hyvä, että vallan kammioissakin aletaan tiedostaa se tosiasia, että itseni ikäisille kansalaisille ei ole juuri karvankaan vertaa merkitystä sillä, että joku puolue on vuonna nakkisota saattanut työläisten asiat kuntoon. Tai että Koijärven puihin itsensä kahlinneet ympäristöaktivistit olivat osin Vihreiden perustajajäseniä. Kaikki kunnia tehdylle työlle ja historialle, sitä ei pidä alentaman, mutta toinen asia on mikä arvo sillä on nykypäivän politiikassa.

 

Hyvää kampanjoiden ja mainosten kritisoimisessa on myös se, että SAK:n vaalimainostaminen saa tuta. Itse en ole koskaan ymmärtänyt, että palkansaajajärjestö voi olla jonkun puolueen asialla. Ovatko kaikki SAK:laiset demareita? Eikö ota luonnon päälle maksaa jäsenmaksua, jolla osittain rahoitetaan vaalikampanjoita?

 

En muuten ymmärtänyt Kokoomuksenkaan vaalimainosta. Taidan olla jotenkin yksinkertainen, kun en oivaltanut, mistä Sauli puhui? Näkikö hän unta presidentistä limusiinissa? Mikä oli mainoksen tarkoitus? Kertoa, että kokoomuslainenkin voi ajaa tavallisella autolla?

Tiukkojen ja totisten vaaliasioiden joukkoon on laittettava väliin kevyempiä uutisia: pienet ovat älyttömän suuria! Nimittäin ne hamsterikaksoset, jotka taannoin hankimme perheeseemme. On täysin käsittämätöntä, kuinka niin pienet ja vaatimattomat eläimet voivat olla niin suuria persoonia ja kietoa koko sakin pikkuruisten pikkurilliensä ympärille!

Elli on utelias, yrmeä, oman arvonsa tunteva, hitusen laiska ja erityisen ahne. Helinä on kova puuhaamaan ja rakentamaan pesää, vilkas ja iloinen. Kun Helinä häärää, siivoaa ja järjestelee, Elli katselee vierestä ja käy sitten valmiiseen pesään nukkumaan. Ja kun Helinä kuorii vaivalla pähkinän, Elli saattaa kaapata sen valmiina itselleen. Ja kyllä, kummatkin ovat tyttöjä. (Minulta on nimittäin kysytty, että oletko varma ettei Elli ole poika).

Mitä pienempi, sitä enemmän on tehtävä työtä kulkeakseen lyhyenkin askeleen. Ja mitä vähemmän tekijöitä, sitä enemmän riittää tekemistä yhdelle. Arvatkaa, onko tämä huomattu puoluepolitiikassakin? Kun Isojen Puolueiden valtuustoryhmät voivat jakaa aloitteenteon usealle ihmiselle, kahden hengen valtuustoryhmässä ne joutuu tekemän kahden hengen voimalla kaikki. Kun isossa ryhmässä on eri mieltä, sitä ei tarvitse välttämättä ilmineerata, vaan voi piiloutua ryhmän selän taakse. Pienessä ryhmässä mielipidettä ei voi piilottaa, se tulee julki jokaisessa asiassa, jokaisessa päätöksessä. Kuten joku suurmies on sanonut (oliko se Napolen?): "Olosuhteet? Mitkä pirun olosuhteet? MINÄ OLEN OLOSUHTEET!"

Joskaan ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: pienessä ryhmässä saa tehdä töitä, pienessä ryhmässä pääsee vaikuttamaan, pienenssä ryhmässä tulet aina mukaan kutsutuksi, pienessä ryhmässä tieto kulkee paremmin ja pääset tekemään todellisia valintoja. Ei sillä, ettei kasvukin mukavaa olisi!